20.11.2009 - 23:31



Virkattu mummoneliö muuntautuu moneksi. Perinteisimmin neliöistä on koottu erilaisia peittoja ja tyynyjä, mutta neliöistä voi tehdä niin paljon muutakin. Näistä tunnetuista neliöistä tehtyjä vaatteita on nähty nimekkäiden mallienkin yllä, joten rohkeasti vain neliöillä itseään vaatettamaan. Pienempiinkin töihin neliöt ovat käteviä, kahdesta neliöstä saa tehtyä jo pienen pussukan, yhdelle sivulle voi ommella vaikkapa napin tai vetoketjun.

Näihin neliöihin saa käytettyä ne pienetkin langanpätkät, mutta isompaan kokonaisuuteen ja tietyn sävyiseen torkkupeittoon menee toki kerä jos toinenkin. Jos ns. jämälankoja on kertynyt, voi niistä tehdä irrallisia neliöitä ilman sen suurempia suunnitelmia - neliöistä voi syntyä jokin kokonaisuus sitten myöhemmin.


Neliöistä koottu laukku on helppo toteuttaa kantikkaan muotonsa vuoksi, samoin patalaput ja pannujen aluset. Myös kaulahuivi valmistuu suhteellisen nopeasti, sellaisenkin ehtisi tehdä vielä vaikkapa joululahjaksi, pienemmistä töistä puhumattakaan.



Perusneliön tekeminen on helppoa ja aloittelijallekin sopivaa. Perusneliöstä on kuitenkin olemassa lukemattomia eri sovelluksia, joten vaihtelua ja haastettakin löytyy tarvittaessa. Jopa Hello Kitty -hahmolle löytyy jo oma ohjeensa. LV#56

Vinkin lähetti Loistovinkin toimitus
(Kuvat: donnadowney.typepad.com, free-crochet-stitch.com)

Unelma kirjoitti 20.11.2009 - 23:45
Ihana vinkki. Minulla on pyörinyt kaapissa tuollaisia renkaita jo monta vuotta. Nyt tiedän mitä niille tapahtuu. Virkkailemaan.
Mummoko kirjoitti 21.11.2009 - 00:01
Mistähän nämä neliöt ovat saaneet nimensä? Tekivätkö mummot näitä ennen vanhaan aina? =) En ole koskaan kokeillut näitä tehdä, mutta jospa kokeilisinkin!
Tiisku kirjoitti 19.02.2010 - 16:27
Onko vinkkiä, miten nämä neliöt kurotaan yhteen?

T:Tiisku
PS:kiitokset ihanasta palstasta!
Loistovinkin toimitus kirjoitti 02.03.2010 - 18:53
Neliöt voi kiinnittää yhteen varmasti monellakin tavalla, riippuen myöhemmästä käyttötarkoituksesta. Ommella voi samaa lankaa käyttäen josta neliöt on tehty, mutta kiinnitystä voi kokeilla varmasti millä tavalla tahansa, jopa ompelukoneella tikaten.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code