
Millaisen äitienpäiväkortin tekisin tänä vuonna? Millaisen tein viime vuonna? Mistäköhän se äiti pitäisi, millainen olisi persoonallinen kortti ja mikä tekisi äitiin vaikutuksen?
Äiti varmasti pitää millaisesta kortista tahansa, varsinkin sellaisesta joka on itse tehty. Mustetta voi olla pikkuisen kortin taustapuolella, kirjaimet saavat mennä vähän miten sattuu eikä äiti varmasti kiinnitä turhaa huomioita muihinkaan mahdollisiin epäonnistumisiin.
Itse tekemisen meininkiä saa helposti perunalla. Isän kanssa voi kaivertaa perunasta vaikka pienen sydämen tai kukkasen ja tällä perunaleimasimella voikin sitten koristella kortin äidille. Väreiksi käyvät lähes kaikki mahdolliset, mutta nopeiten kuivuvia ovat erityisesti askarteluun tarkoitetut maalit. Kokeilla voi myös vesivärejä ja sisustusmaalien loppuja, mutta myös paksulla tussilla voi värittää perunaa ja saman tien siirtää kuvan paperille. Kuvat saavatkin olla epätarkkoja - juuri sellaisia jotka näyttävät itse tehdyiltä. LV#172