09.05.2010 - 12:45



Kukat eivät ole enää vain ruukuissa ja kukkapenkeissä. Ruukkujen lisäksi kukkia näkee nykyään mitä persoonallisemmissa paikoissa. Istutuksia tehdään jopa vanhojen autojen moottoritilaan konepellin toimiessa köynnöskasvien kiipeilyalustana. Tavalliset kukkaruukut pitävät toki aina pintansa, mutta erikoiset ratkaisut ovat tätä päivää!

Erilaisia rottinkisia ja puisia kärryjä löytyy puutarhamyymälöistä ja hyvin varustelluista tavarataloista. Äitienpäivän kunniaksi hankitut kukat saattavatkin päätyä useana vuonna palvelleen ruukun sijan johonkin aivan uuteen kapistukseen, kuten kuvan kaltaiseen pikkupyörään!

Puutarhamyymälöistä ja sisustustavaratalojen pihaosastoilta kannattaa etsiä erityisesti sellaisia istutusratkaisuja ja ideoita, joita voisi hyödyntää jo olemassa olevien tarvikkeiden turvin. Monesta varastosta tai autotallista löytynee erilaisia puisia kehikoita, muovisia ja kosteudenkestäviä värikkäitä sankoja sekä mitä erikoisempia tavaroita joita ei ehkä ihan heti keksisi sijoittaa kukkaistutuksen pohjaksi. Mielikuvitus on valttia tässäkin asiassa! LV#174

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code